KUINKA TARKKAA PALPOINTI ON?
Kokemustaso
Tutkimukset osoittavat selviä eroja palpaatiotarkkuudessa aloittelijoiden ja kokeneiden ammattilaisten välillä.
Esimerkiksi eräässä rintojen kliinistä tutkimista käsitelleessä tutkimuksessa aivan vasta-alkajat (lyhyen koulutuksen saaneet lääketieteen opiskelijat) eivät kyenneet erottelemaan todellisia kyhmyjä rintakudoksessa sattumaa paremmin, kun taas rintakirurgit tunnistivat normaalit ja poikkeavat kyhmyt tunnustelemalla 100 %:n tarkkuudella.9
Vastaavasti tuki- ja liikuntaelimistön alueella aloittelijat paikantavat usein anatomisia maamerkkejä epätarkasti. Esimerkiksi nuoret fysioterapeuttiopiskelijat tunnistivat lannerangan L4-nikaman oikein vain noin 45 %:ssa tapauksista, joskin 95 % pääsi korkeintaan yhden nikamavälin päähän oikeasta kohdasta.2
Kokenut terveydenhuollon ammattilainen pystyy yleensä parempaan tarkkuuteen, mutta erot voivat vaihdella rakenteesta riippuen. Yhdessä tutkimuksessa fysiatrian erikoislääkäri ja kaksi eri tason erikoistuvaa lääkäriä yrittivät palpoida hauislihaksen pitkän pään jännettä, jossa erikoistuva ei osunut kertaakaan, kun taas hieman kokeneempi erikoistuva osui 12 %:ssa tapauksista.3 Tämä sama tutkimus paljasti kuitenkin, että jopa kokenut lääkäri jäi oikeasta sijainnista – kaikki lääkärit erehtyivät systemaattisesti hieman väärään kohtaan (keskimäärin 1,4 cm liian mediaalisesti). Toisin sanoen tietyissä vaikeissa palpaatiotehtävissä myös ammattilaisten tarkkuus voi olla heikko, vaikkakin yleensä kokemus parantaa osumaprosenttia aloittelijoihin nähden.
Tutkimus fysioterapeuttien paineen tuottamisen arvioinnista havaitsi, ettei eri kokemusryhmien (0–5 v, 6–10 v, 11–20 v kokemusta) välillä merkittäviä eroja siinä, kuinka tarkasti he pystyivät tuottamaan määrätyn suuruisen sormen painallusvoiman.7 Toisin sanoen viidentoista vuoden työkokemus ei tässä tehtävässä tuonut parempaa tarkkuutta kuin muutaman vuoden kokemus. Sen sijaan kohdennettu lyhytkin lisäkoulutus paransi kaikkien ryhmien suoritusta: pienen lisäharjoittelun jälkeen erot manuaalisen terapian erityiskoulutuksen saaneiden ja sitä saamattomien välillä hävisivät.
Tämä viittaa siihen, että harjoittelu ja harjoittelusta saatu palaute ovat ratkaisevia palpaatiotaidon kehittämisessä, kun taas pelkkä ajan myötä tapahtuva “oppiminen” ilman palautetta ei välttämättä johda tarvittavaan tarkkuuteen.
Myös osteopatian alalla on raportoitu samansuuntaista: viiden viikon koulutusohjelmassa kokeneet osteopaatit pystyivät nostamaan palpaatiotaitojensa luotettavuutta erittäin paljon, kun taas samassa koulutuksessa 3.–5. vuosikurssin opiskelijoiden suoritus ei parantunut tai jopa huononi.6
Tämä havainto vihjaa, että kokeneemmilla on parempi lähtötaso ja valmius hyödyntää palpaatioharjoittelua tehokkaasti, kun taas kokemattomat tarvitsevat pohjakokemusta ja sen jälkeen koulutusta saavuttaakseen vastaavan hyödyn.
Palpaatiotutkimuksissa on havaittu tiettyjä systemaattisia virheitä ja toistettavuusongelmia, jotka vaihtelevat rakenteen ja tutkijan kokemuksen mukaan. Yhtenä esimerkkinä on lannerangan nikamien tunnistaminen: anestesialääkäritkin voivat erehtyä yhdellä nikamavälillä. Erään magneettikuvantamisella varmennetun tutkimuksen mukaan spinaalipistoa varten merkattu nikamaväli oli todellisuudessa yhden tason ylempänä kuin lääkäri luuli peräti 51 %:ssa tapauksista ja oikea taso osui kohdalle vain 29 %:ssa toistoista.1
Tämä viittaa johdonmukaiseen virheeseen – esimerkiksi Tuffier’n linjan käyttö maanmerkkina saattaa johtaa liian korkeaan pistokohtaan.1 Samoin mainitussa hauisjännetutkimuksessa kaikki tutkijat (kokemuksesta riippumatta) hakivat jännettä järjestelmällisesti hieman liian mediaalisesta kohdasta.3
L4 tasoa tai L4-L5 nikamaväliä.
Kokeneiden ja kokemattomien välillä on eroa siinä, miten johdonmukaisia virheet ovat: aloittelijoilla on tyypillisesti enemmän hajontaa suorituksessa, kun taas kokeneilla saattaa olla toistuvia mutta systemaattisia poikkeamia tekniikassa. Esimerkiksi manuaaliterapiassa on havaittu, että kokeneet asiantuntijat voivat tulkita löydöksiä “oman koulukuntansa” mukaisesti, mikä heikentää eri ammattilaisten välistä yhtenevyyttä.10
Ultraääni on apuvälineenä osoittautunut hyödylliseksi palpaatiotaitojen osaamisen lisäämisessä. Ultraääni tarjoaa välitöntä visuaalista palautetta siitä, onko palpoiva käsi oikeassa kohdassa, mikä voi nopeuttaa oppimista. Eräässä tutkimuksessa fysiatrian erikoistuville lääkäreille opetettiin olkapään hauisjänteen palpointia ultraäänen avulla: ennen koulutusta heidän osumatarkkuutensa jänteen paikantamisessa oli vain 20 %, mutta puolen tunnin ultraääniohjatun harjoituksen jälkeen tarkkuus nousi 51,7 %:iin.8 Tässä ei tosin ollut vertailuryhmää, eli ei voida sanoa kuinka paljon palpaatiotaito olisi tarkentunut pelkällä harjoittelulla ilman ultraäänen varmistusta.
Kuitenkin yleisesti ottaen palpaation luotettavuus eri tutkijoiden välillä on monissa rakenteissa heikko. Kirjallisuuskatsauksen mukaan pehmytkudosten palpaation luotettavuudesta on ristiriitaisia tuloksia ja erityisesti luuston maamerkkien tai nivelten liikkeen tunnustelu on todettu epäluotettavaksi.5
Tietyt löydökset ovat toistettavampia kuin toiset – esimerkiksi kivun provosoinnin tai arkuuden tunnustelu voi olla luotettavampi kuin hienovaraiset asentojen tunnistamiset. Alaselän vaivojen yhteydessä on viitteitä siitä, että pakaralihaksen palpaatioarkuus korreloi johdonmukaisemmin kipupotilaisiin vs. terveisiin, kun taas pienet epäsymmetriat jäävät helposti eri tutkijoilta eri tavoin tulkituiksi.4,5
Palpaatiotaidon oppimiskäyrä on jyrkin alkuvaiheessa, mutta kokeneiden tasoa lähestytään vasta pitkällisen harjoittelun myötä. Varhaiset harjoittelujaksot tuottavat nopeasti parannusta perustaidoissa, minkä jälkeen kehitys hidastuu ja vaatii syvempää kokemusta. Esimerkiksi lääketieteen opiskelijoilla lyhyt 30 minuutin opetusjakso ei riittänyt tuomaan kykyä löytää patologisia kyhmyjä – käytännössä tarvitaan useiden potilaiden tutkimista ja ohjattua harjoittelua, jotta tarkkuus paranisi oleellisesti.9
Kliiniset taidot yleensä karttuvat opiskeluvuosien aikana: esimerkiksi viimeisen vuosikurssin osteopatiaopiskelijat saavuttivat jo kohtalaista keskinäistä yksimielisyyttä testeissä,4 mikä on parempi kuin aivan aloittelijoilla, mutta edelleen kaukana kokeneiden ideaalisuorituksesta. Yleensä tarkkuus alkaa lähestyä kokeneiden tasoa vasta, kun opiskelija on saanut riittävästi toistoja aitoihin kliinisiin tilanteisiin yhdistettynä palautteeseen (esim. opettajan tai kuvantamisen varmistukseen). Koulutusohjelmissa on havaittu, että vaikka perustaidot opitaan kouluaikana, tarvitaan jatkokoulutusta ja harjoittelua työuran alkuvuosina taitojen hiomiseksi. Eräässä tutkimuksessa seurattiin usean viikon harjoittelua: kokeneilla tutkijoilla luotettavuus oli aluksi jo melko hyvä ja parani nopeasti hyväksi, kun taas opiskelijoilla ei lyhyessä ajassa saavutettu vastaavaa harppausta.6
Tämä viittaa siihen, että asiantuntijataso muodostuu vasta pidemmällä aikavälillä. On myös huomionarvoista, että kokeneiksi kehittyminen edellyttää jatkuvaa oppimista – mikäli kliinisessä työssä nojataan liikaa esimerkiksi kuvantamiseen, voivat käsin tunnustelun taidot jopa rapautua ajan myötä.8
Siksi monissa koulutusohjelmissa suositellaan johdonmukaista harjoittelua, toistuvia palpaatiotaitoihin keskittyviä kursseja sekä teknologian (esim. ultraäänen) hyödyntämistä palautteen antoon, jotta opiskelijoiden oppimiskäyrä jatkuu nousujohteisena ja lähestyy kokeneiden ammattilaisten tasoa.
1. Broadbent ym. 2000. Ability of anaesthetists to identify a marked lumbar interspace.
2. Washmuth ym. 2024. The influence of body painting on L4 spinous process palpation accuracy in novice palpators
3. Gazzillo ym. 2011. Accuracy of palpating the long head of the biceps tendon: an ultrasonographic study
4. Chilaiditi ym. 2018. Interrater Reliability of Osteopathic Sacral Palpatory Diagnostic Tests Among Osteopathy Students
5. Nolet ym. 2021. Reliability and validity of manual palpation for the assessment of patients with low back pain: a systematic and critical review
6. Lavazza ym. 2018. How type and number of training sessions influence the reliability of palpation
7. Pala ym. 2024. Assessment of physiotherapists’ sensitivity to palpation pressure
8. Woods ym. 2018. Can Ultrasound Be Used to Improve the Palpation Skills of Physicians in Training? A Prospective Study
9. Turnbull ym. 2019. Evaluation of conventional training in Clinical Breast Examination (CBE)
10. Mior ym. 2002. Spinal Motion Palpation: A Review of Reliability Studies